Uusimmat vuodatukset
10 viimeisintä vuodatusta. Jätä oma vuodatus tästä.
Array
Alkaa ottamaan pattiin, ei taida Kimi olla rallissa ihan niinn kova lahjakkuus, kuin annettiin ymmärtää. Tekniset viat ok, mutta tiellä pitäs pysyä jotta kokemusta tulee, muuten saamme toisen Jari-Matin.
Array
Kimo Sasi meinaa, että 195€ YLE veroa olisi hyvä. Minkä takia YLElle pitäisi maksaa siitä, että se näyttää melko huonoja ajankohtaisohjelmia, elokuvia joita kukaan ei katso ja pitää yllä ennätysisoa henkilökuntaa. Jos televisiota ei katso, niin sitten sitä katso. YLEn nettisivut myös maksulliseksi, niin se maksaa kuka jaksaa.
Mielestäni pitäisi kerätä suuri joukko kotitalouksia, jotka sitoutuvat olemaan maksamatta tuollaista rosvomaksua, mitä YLE yrittää esittää, niin olisi ehkä mahdollisuus saada hallitus unohtamaan se.
Allekirjotetaan adressi ja pidetään valtakunnallinen lakko kaikki kotitaloudet pitäytyvät käyttämästä YLE palveluita niin saadaan ne siirrettyä sellaisen tahon käsiin joka hoitaa bisnestä niin kuin sitä kuuluukiin.
Toki minäkin haluaisin perustaa jonkin oman maksun, jonka saisin kerätä kerran vuodessa jokaiselta kansalaiselta. Maksu voisi olla HENGITYSLUPA, hinta 1€/vuosi per kansalainen ja lähtisi automaattiveloituksella jokaisen tililtä. Näin voisin rahoittaa omaa elämääni mukavasti ja hinta muille olisi kuitekin aika halpa.
Eikä tarvisi enää lotota.
Array
Minkä takia omakotitaloasujia pitäisi verottaa siitä, että he ovat monesti jaksaneet säästää ensin pääoman ja sitten riskeeraavat lähes koko omaisuutensa unelmansa tähden. Verot on jo kertaalleen maksettu palkasta, josta talo ostetetaan.
Omakotitalossa on myös huomattavasti korkeammat asumiskustannukset kuin vuokralla asuttaessa (kerrostalo, rivitalo), jolloin veroa kertyy jo sitä kautta välillisesti.
Saatana näitä kateellisia, jotka ovat keksimässä joka asiaan veroa. Suomi on p*#%a maa...
Array
Kuljetusalan lakko, olisi kivaa kuin kaikilla olisi yhtä hyvät mahdollisuudet kiristää suunnilleen koko valtakuntaa. Ei ju******a, ei mitään häpyä. He haittaavat kaikkien elämää, hankaloittavat tavallisten ihmisten elämää vaatimalla ylisuuria korotuksia.
Ihmisen ahneudella ei ole mitään rajaa. Hyvä Suomi.
Nyt mummot on kaupoissa tyhjentämässä maidot, hedelmät ja kaiken mikä sieltä irtoaa ja ruokkimassa ja tehostamassa lakon vaikutuksia.
Kuljetusalalle lakosta on vain haittaa palkan menetyksinä, imagon kärsii ja yritykset ja yhteisöt etsivät vaihtoehtoisia ratkaisuja lakkoilevien tilalle toivottavasti
Array
Suomen pakit möhlii liikaa. Ei voi käsittää miten ne on päässy edes joukkueeseen. Yritä siinä sitten tehdä oma työ, kun miehet pelaa kun ala-asteen junnut.
PS. ajatusten lukija
Array
Vai että hallintonotaari ja maatalousyrittäjä. Poliittiset virat ovat melkoisia suojatyöpaikkoja. Kuten useiden muidenkin poliitikkojen kohdalla, monessa tavallisessa yrityksessä olisi palli jo heilunut, mutta hallituksessa saa hölmöillä kunhan vaan muistaa vähän ryhdistäytyä vaalien alla.
Hyvä Sirkka-Liisa
Jatka samaan malliin. Eläinten oikeudet kunniaan.
Array
tää kuukaus on ollu iha kiva. elämä on jotenki taas ilost ja jaksan enemmä luottaa itteeni. oon myös huomannu et mun kaverit oikeesti välittää must, mun on vaa tarvinnu huomaa et niilläki on omat murheet eikä ne siks ain oo läsnä. nyt pitäis viel tsemppaa ja tehä ponnistuksii täs kevääl sikspä ----> lukee bilsan kokeeseen :)
Array
Tyttöystävä jätti maanantaina just enne joulua. Masentaa nii s!*#*nasti ja tekis mieli mennä saunan taakse.
Array
v%#*n ***, hankkisit oman elämän ni ei tarttis toisten elämään puuttua. pitäisit joskus sen turpas kiinni, ei ihme et monilla palaa pinna sun kanssa.
Array
mua v%#*ttaa nyt iha sairaasti... yhet tyypit jotka luuli et oon yhen kaa yhes tai et meil ois jotai juttuu ni käyttäytyy mua kohtaan niin lapsellisesti ja näköjää on niin kateellisii tai jotai et yrittää "eliminoida" mut siit porukast ja haluu etten ois niitten kaa.. koska tänäänki meijän piti nähä mut ne vaa dissaa mua galtsus yhes yhteisös ja oli sillee ku näki mut tänää et voi v***u tyylii tai huoh vaik mä yritän vaa olla yhteydes.... ja sitte ku ne ei tajuu etten tunne sielt muit ku sen yhen kehen muka oisin ihastunu ja pari muuta ni tottakai mä juttelen ain vaa sille.. v***u oikeesti on tosi kivoi ihmisii ku ain feidaa ja käyttäytyy tollee, eiks ne tajuu et ei mullakaa helppoo oo miksei kaikki vaa vois olla kavereit keskenää eikä s!*#*na aina ajateltais ittejämme vaa muitaki -.-.... mua itkettää ku ne on tollee. ja sit yks jätkäki on ollu nyt siit porukast mun kaveri ja yhtäkkii se ei vastannu viestiin ku kysyin onks possee menos sinne mis piti nähä ja se ei ees vastaa siihe huohhh mikä sitäki vaivaaa.... ja sit eilen oli niin noloo ku se ja se kehe ne luuli et oon kuses ja yks tyttö ku oltii illal siin ni ku isi soitti et nyt himaa ja kaikkee iha kännis ja sit ne kuuli ku laitoin kajarin ni nyt ne tietää et seki on juoppo ja sit äääh pelkään vaa et kaikki saa tietää mun perhejutuist ja en tiiä. ja sit tuntuu et kaikki vaa vihaa mua tai jotai pitää mua nolona tai jotai ja sit must tulee mun lähemmille kavereille agressiivine ku kelaan muit ongelmii ja oon niille tosi tyly ja tuntuu et mul ei oo ketää kuka välittäis oikeesti ja en tiiä must tuntuu et oon hukannu itteni enkä tiiä kuka oon... mul on välil nii tyhjä olo ja surulline ja vaik yritän olla ajattelematta ni silti mietityttää... ja koulus kaikki kattoo varmaa killii ku kävelen vastaan ku oon alkanu polttaa ja nähtävästi juomaanki.... juomisest tuli mielee et ku koht on synttärit ni ne yhet dissaus tyypit saattaa tulla sinne siis ku pidetää kolmoissyndet ni en tiiä mitä niistki tulee ku jos ne sielläki vaa vie kaiken huomion ja mä jään yksin kyyhöttää johonki nurkkaan ja sitte mun ilta menee iha p*#%aks... ne ei kumminkaa huomioi mua yhtää eikä mitenkää ja sit oon joo v***u kiva. ja ku huudan äitille puhelimee ja muutenki ku se ei tajuu ja ärsyttää ja sit yks kuulemma vähä pelästy ku kuuli ku huusin ja sit ku se ei oo nähny mua vihasena sillee ja sit olin et ei v***u ku en haluu et se saa tietää mitää tollast ja pelkään ettei se haluu olla mun kaa enää missää tekemisis ku mä sit vaa angstaan sille ja en tiiä välil miettii et mitä järkee täs on ku mikää ei onnistu ja sit ku luulee tietävän ihmisist asioit ja kaikkee mut sit ne onki iha erilaisii ja tulee sellane hyväkskäytetty olo ja sellane et oon niin hyväuskone et kukaa ei oikeesti haluu olla mun kaveri ja kaikkee ja sit mustaki tulee sellane ku muut on mua kohtaa sellasii enkä haluu et siten kaikotan kaikki mun ympärilt.. jakouluski ku mä olin sillee vähä opettajalle v***uilin tavallaa ni se suuttu sillee ja oli et miks (mun nimi) sä oot täs parin viikkon ollu nyt tollane et sanot kaikest ja mua rupes itkettää iha sairaasti ja se varmaa huomas sen ku se sit pyys anteeks sen j'älkee et ei ois pitäny nii sanoo mut siis en tajuu, jos vähä sanon mielipiteit enemmä tai oon "erilaine" ni sit kaikki suuttuu, mitäs jos oonki oikeesti sellane. mua ärsyttää iha kaikki ja haluis vaa et asiat menis jotenki iha erilail... ja sit ku kaikki väittää et päihteiden käyttö ei johu mistää hyväksynnäst mut mul on sillee ja kaikil iha varmasti on niin... esim mä tavallaa oon tehny graffiteiki sillee sen takii et yks tekee niit ja aattelin et se tykkäis must enemmä tai sillee ja sama polttamine, haluun et ne koulun pahiksetki tykkäis must ja haluis olla mun kavereit enkä ois vaa joku nörttityttö niiku ne mun kaverit tai siis niitki sanotaa tai on sanottu niiks -.- ärsyttää nii sairaasti kaikki tää p*#%a... koht on edes lukion valintaki ja en tiiä siitkää mitää enkä haluu mennä yksin ku mun on vaikee olla yksin tai en tiiä... tuntuu et seki johtuu siit ku isä juo.. en saa silt mitää muuta ku valittamist ja haluisin et se ois ku muutki isät sellane normaali jonka kans vois tehä juttui eikä ain partsil nuokkumas joka v%#*n päivä paitsi sillo ku alko on kii eli sunnuntaisin.. ja äiti aina hössöttää ja valittaa mulle ku isä valittaa sille et joo oot kasvattanu mut huonosti ja kaikkee p*#%aa vaik ainoo ongelma täs on se ite.. ja sit tiiän et äitil on paha olla ku kohtelen sitä nii p*#%asti mut en voi sille mitää jos se rupee ärsyttää esim jos sanon jotai mitä joku on sanonnu tai tehny ni sit se on heti sen puolel tai siis se ei koskaa löydä mun mielipiteist järkee tai sit se on vaa et nooh älä siitä/niistä välitä.. tottakai mä välitän! ei asioit voi vaan unohtaa tost vaa.. haluisin et meil ois äitin kaa ees läheiset välit mut ku ei siit tuu mitää ni seki homma on päin seinää.. molemmat ei kuuntele ja kaikkee.. välil on hetkiii ku nauretaa ja sillee mut sit taas tulee jotai mikä ärsyttää ja sit huudan sille ja sille tulee paha mieli... ku se ei tajuu minkälaist mulla on enkä jaksa tiettyi juttui... mä oon nii kujal et ei mitää rajaa ja iha yksin vaik muut ei sitä tiiäkää.. nytki itken koko ajan ku oon iha ymmäl kaikest tapahtuneest ja tulevaisuudest ku pelkään et oon iha yksin aina ja kaikkee en tiiäää :(( :S ja tiiän et isi oikeesti vaa haluu korvaa tavallaa sitä et se ei oo ollu meijän kaa mut se ei todellakaa korvaudu sillä et se huutaa tai suuttuu tai on välinpitämätön... aina kännis tietys kohtaa se välittää ja yrittää olla kiva mut sit taas tuleekohta ku se on iha kauhee enkä jaksa tätä. välil jopa mietin et ois helpompaa jos se kuolis... en todellakaan haluu sitä haluun vaa et se lopettais jo ja ois kunnon ihmine mut sit tulee kohtii jolloin haluun vaa et tää loppuis... en haluu kyl muuallekaa asumaan sillä sit en sais tehä mitää ulkon olla tai mtiää ja koti on aina koti... mut asiat on menny vaa nii ohi kaikest että huhuhuhuhuhh... pelkään myös et sulkeudun tai rupeen esittää jotai iha muuta ku oon ja siks oon hukas ku en ees tiiä kunnol mitä aattelen mistäki ja sit rupee ahdistaa ja toivon et kaikki asiat menis iha eri taval ja joooo..
|